keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Melomassa Onkimaanjärvellä

Onkimaanjärven rannoista osa kuuluu Liesjärven kansallispuistoon. Ilvesreitti kulkee puolella järven rannoista tai rantojen läheisyysestä yhdistäen Karkkilan mm. kansallispuistoihin ja Hämeenlinnaan. Melontaretken tarkoitus oli kuitenkin katsastaa millainen vesistö on emmekä ihan käyneet kansallispuiston maaperällä, lähellä kyllä. Onkimaankaan emme nyt ryhtyneet, kalavehkeitä ei ollut edes mukana. Ilmeisesti aika satoisa järvi kuitenkin on, koska seisovia pyydyksiä oli paljon laskettuna.
Eteläpään nuotiopaikalla voi penkeillä vaikka levähtää

Lähdimme vesille järven eteläosasta, Santalahdesta, kivisten rantojen välissä olevalta pieneltä hiekkaisemmalta rannalta. Karhunsalmentie menee aivan vierestä, joten kanootin vesillelasku oli helppoa. Autollekin löytyi helposti läheltä parkkeerauspaikka. Parinsadan metrin päässä laskupaikasta on myös Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarjoama nuotiopaikka.

Onkimaanjärvi on mukava melottava. Pienehkönä järvenä siinä ei ole suuria selkiä, joista tuuli pääsisi puhaltamaan hirmuisesti. Ehkäpä sanat rikkonainen ja monimuotoinen kuvastavat järveä. Rannat ovat osin jylhäpiirteiset ja sama jatkuu veden allakin. Kartan mukaan syvin kohta on yli 15 metriä. Vastaavasti kareja ja kiviä on "riittävästi" varottavaksi.

Saarissa on mukavia muotoja
Löysimme matkalla kolmen kunnan välisen pisteen. Meloimme Karkkilasta Lopen kautta Tammelaan kahden maakunnan alueella. Ei monella pikkujärvellä ole tätä mahdollisuutta. Selvä ero oli kaupunki-ilman ja maalaisilman välillä :-). Järvi on muodoltaan hieman vasaran muotoinen. Varsi on kaakko-luode suunnassa ja reilun 3 km ja lyöntipäätä on  lounais-koillissuunnassa reilu 2 km. Kun rantoja vesillä mukailee, niin matkaa kertyy selvästi yli 10 km.

Pohjoispään laavu 
Järven pohjoispäässä on laavu ja puucee & puuvaja. Lähtöpaikasta Karkkilasta ollaan tällöin tultu Tammelan puolelle, joten laavun huollosta vastaa Hämeen virkistysalueyhditys. Laavu on Huutonokasta n. 300 metriä koilliseen. Helposti laavu ei järveltä näy eikä rantautuminenkaan ole helpoimmasta päästä. Vieraskirjasta päätellen rauhassa laavulla saa kyllä olla, siksi harvakseen merkinöjä oli.

Karkkilan ja Lopen rannoissa mökkejä on runsaasti, Tammelan puolella, joissa Liesjärven kansallispuiston osakin on, ei taida olla ainuttakaan. Laavusta 700 metriä rantaa länteen päin näyttäisi järveltä ja kartasta katsoen olla mahdollinen kanoottien/kajakkien laskupaikka. Vielä on tarkistamatta, josko varmasti autolla tuohon paikkaan pääsee.

Tuosta lähtisi puro seuraavaan järveen.
Paluumatkalla kävimme katsomassa Vuotinainen järveen lähtevän joen suun. Reilu kilometrin matkalla on kartan mukaan kolmisen metriä tiputusta, joten varmaan ihan sulassa sovussa kanootti ei järveltä toiselle mene. Joen lähtö ainakin näytti liian kiviseltä melontaan.

Tuntuma retkemme jälkeen oli, että olipa kiva pikku järvi. On oikein kaksi eri tulisija paikkaa ja kansallispuistoakin ihailtavana. Jotensakin monimuotoinen. Eipä tänne useamman kuin kahden päivän melontaa ehkä voi suositella, mutta Ilvesreitti toki mahdollistaa yhdistämään retkeen patikointia.

Erärenkinä sitä katsoo tietysti, millaisia kuljetuksia ja kuljetuskustannuksia kanoottien tai kajakkien tuonti voisi merkitä. Onkimaanjärven läheisyys yllätti; matka on tukikohdastani likipitäen sama kuin Turpoonjoelle ja Saaren kansanpuistoon joten n. 20 eurolla per suunta se on mahdollinen tarjota.
Ilvesreitti kulkee Onkimaanjärven itälaitaa.


lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuaattona Jänhijoella

Alkumatka oli mukavaa ja mutkaista. jokea.
Turvallinen oli olo, kun lääkärin, sairasautonkuljettajan ja VPK:laisten kanssa lähdin ennen kokemattomalle Jänhijoelle Jokioisille. Ja innostunut. Ja ihmettelevä, kun läheltä Terävän siltaa vesille noustessa vieressä asuva henkilö kertoi joen vedenpinnan laskeneen eilisestä useita kymmeniä senttejä. Tosiaan edellispäivän tiedusteluretkellä yksi sivuvirta näytti siltä, että siinä voisi meloa ja nyt se näytti enempi ojalta.

Peltomaiseen maisemaan loi lisäväriä pienet pensaikot.
Matkalla VT2 eli Porin tien alitukseen kiersimme yhden pusikon maitse. Yksi kanoottikunta kuitenkin sinnitteli senkin läpi nousematta kanootista. Vajaan kolmen kilometrin osuus oli mukavaa, mutkittelevaa pikkujokea, jossa virtaus vei kanoottia ja kuskille jäi lähinnä vain ohjaustyö.

Kakkostien jälkeen virtaus ehkä hieman väheni. Isoja hanhiparvia lähti edeltämme; suurimmassa oli useita satoja lintuja.
Sadat hanhet lähtivät joen rannalta lentoon. Muutoinkin lintuja oli runsaasti.
Nämä kuohut kierrettiin maitse
Vajaa pari kilometriä Porintieltä edestä kuului kosken kuohuntaa. Pieni kosken pätkä oli myös matkamme alkuosassa, mutta se ei vaatinut sen parempaa tutkimista eikä kanootista nousua. Nyt tämä uusi koski täytyi käydä katselemassa mailta ja pian selvisi, ettei tällä vedenvoimalla siihen ollut menemistä. Kuohut olisi haastavia kokeineillekin melojille ja lisäksi virtaavan joen yli meni puita, joista ei alitse tai ylitse mahtuntut.

Pohdntaa, mitä tehdään ja
miten kanootitkannetaan.
Ajattelin, että olisiko paras hakea auto ja peräkärry ja siirtää kanootit reilun kilometrin päässä olevalle Setälän lammelle. Mutta reipas asiakasporukka oli toista mieltä: Kannetaan kanootit kuohuvien ohi! Näin tehtiin ja oikea valinta se olikin. Kannettavaa kertyi 300-400 metriä, mutta sen jälkeen joki oli taas mukavasti melottavissa.

Pieni Setälänlammi tuntui lähes järveltä kun sinne saavuttiin. Vesi oli korkealla laajentaen lampea ja jotenkin joen matkalla oli tottunut rannan läheisyyteen. Lammilta jatkoimme vielä puolisentoista kilometriä alittaen mm. Museorautatien. Junaa ei tällä kertaa näkynyt, mutta kuulemma junat jo tilausajoja ajavat. Oisi joskus mukava nähdä höyryävä juna kanootista.

Rantautumiskohdastamme olisi vielä kolmisen kilometriä Myllykoskelle, joka jälleen täytyy kiertää maitse. Joku porukasta mainitsi, että eiköhän nähdä samassa paikassa vuoden päästä ja jatketa matkaa aina Loimijoelle saakka. Mielellään olen silloinkin mukana!

Pääosin peltojen keskellä kulkeva Jänhijoki on varmasti keväällä ja "sadekausien" jälkeen parhaimmillaan. Paikallisten asukkaiden mukaan joki ainakin kakkostieltä ylävirtaan olevalla osuudella saattaa kuivua melontakelvottomaksi. Mutta nyt Vapunaattona joki oli makeimmillaan ja menossa oli seikkailun makua.



keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Talvellakin voi meloa!

Kehräämön alue Forssan keskustassa on kaunis.
Varoituksen ja varautumisen sanat talvimelontaan ovat artikkelin lopussa, vaikka ne ovat toiminnan lähtökohta. Kun tavoite on meloa jokainen kalenterikuukausi, voi päivän valita kelin mukaan. Ja toki pitää löytää se avoin vesi. Se on usein joki, nyt 2016 kahtena ekana kuukautena Loimijoki Forssassa ja Turpoonjoki Tammelassa.

Forssan keskustassa Kehräämöllä Ravintolalaiva Jannun viereisellä laiturilla ei jälkiä näkynyt, mutta ei luntakaan paljoa ollut. Kanootti kärrystä pois, pieni varusteiden siirto ja vesille. Tammikuun alkupuolen pakkasten jälkeen nollakelit oli sulattanut jäät ja vesi oli avointa melottavaksi.
  
Forssan on koripallokaupunki.
Vai onko tämä merkki aikaisemmasta suuruudesta?
Edellisyönä (28-29.1.) satanut ohut lumikerros teki Loimijoen rannat kauniiksi katsella. Vesillä ei muuta liikennettä ollut, mutta monen rannalla kävelijän kanssa katseemme kohtasivat. Meloin Kehräämöltä Kutomolle ja vielä muutamia satoja metrejä Tammelaan päin. Siltojen alla oli puluja ja rannan puissa varislintuja.

Loimijoki on melottavissa molempiin suuntiin, mutta virtauksen vaikutuksen kyllä huomaa. Tekemäni u-käännöksen jälkeen kanootti kulki enemmän itsekseen ja kyydissä sain ihailla maisemia. Kyllä Forssan keskusta onkin kaunis joelta! Punatiiliset entiset tehtaat, Elävien kuvien teatterin seutu ja vanha Koskisilta ovat suosikkejani, varsinkin maiseman toistuessa veden pinnassa.

Kehräämön voimalaitoksella ei putoukseen pääse melomaan, se on viisaasti suojattu jo kauempaa ennen kuin virta on liian voimakas. Alavirran puolelle halutessa on pieni maaosuus kanootin kantamista. Seuraava nostokohta on Vieremän padolla ja siitä olisikin tasaista menoa aina Jokioisten keskustaan asti, elleivät jäät jossain kohdassa estä menoa.

Nyt pienempi melontaretki kuitenkin riitti ja nousin maalle lähtöpaikkaan Kehräämölle. Tavaroiden pakkaus ja kanootin nosto kärryyn, niin tammikuun kalenterimelonta oli tehty. Kahvikupponen Jannulla toki kuului vielä samaan nautintoon.
Finalysonin aikakaudesta kertoo Kutomokin torneineen,
Kutomolla toimii edelleen Finlaysonin suosittu myymälä.  
Helmikuun melonta jäi ihan viimeiseen päivään. Karkauspäivänä ei olekaan tullut aikaisemmin melotuksi. Lähtöpaikka oli Turpoonjoen alaosassa Portaan kylässä; kylän uima- ja venerannassa, jossa jään riitettä joutui melalla rikkomaan, jotta kanootin sai vesille.

Nousimme poikani kanssa varoen kanoottiin ja meloimme vastavirtaan läpi Portaan kauniin kylän vajaan 3 kilometrin verran. Pakkasta oli pari astetta, joten kanoottiin tippuvat pisarat kyllä jäätyivät. Edellisyönä oli pakkasta yli 10 astetta ja parissa kohdassa riite ulottui rannalta toiselle. Ilmetynjoen haarassa näytti jää sen verran vahvalta, ettei sinne ehkä olisi päässytkään.
Riite piti ääntä murtuessaan ja myös rannalla tekemistämme "aalloista" 

Vastavirtaan melonta piti lämpimänä, vaikka hyvin silti siihenkin suuntaan pääsi. Kylältä jatkettiin vielä Rekolantien sillalle, josta käänsimme kanootin myötävirtaan. Eron kanootin kulussa kyllä jälleen huomasi.

Maisema oli mukavan luminen. Vesilintuja ei näkynyt eikä koskikaraa, jota hieman odottelin. Pari joutsenta lensi kauempana illan jo hämärtyessä. Portaan Nahkurinverstaalla emäntä oli ulkoilemassa ja muutaman sanan vaihdoimme kanootista nousematta. Mukavat mutkat ja pian lähtöranta tulikin vastaan. Huolellinen rantautuminen ja jälleen selvittiin kastumatta.

Turpoonjoen maisemaa
Kylmä vesi ja mahdollinen kaatuminen on huono yhdistelmä. Talviseen melontaan on syytä suhtautua varovaisesti ja valmistautua huolella. Hypotermia ei saa iskeä, vaikka harvinainen mutta mahdollinen kaatuminen tapahtuisikin. Isommilla avoimmilla vesillä pitää olla sellainen puku, joka pitää vedessäkin riittävän lämpimänä.

Sisämaassa avoin vesi löytyy usein joesta, jossa rantakin on lähellä. Rannalle pääsyä voi toki riite tai jää hankaloittaa ja siksipä rantoja kannattaa sillä silmällä katsella. Kastumiseen varautuminen tarkoittaa vesitiiviisti pakattuja varavaatteita ja keinoa päästä lämpimään esim. apua soittamalla. Vaikka yleisin kaatumisen paikka taitaa olla rantautuessa, reitiltäkin tulee noutopaikat tuntea. Kova pakkanen lisää kaikkia riskejä, joten talvimelonnan sääkin on hyvä valita sopivaksi.


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulun lämpöä

Torronsuon kansallispuistossa 4.12.
Talvipäivän seisaukseen on aikaa kaksi päivää ja ulkolämpömittari näyttää +9 astetta. Kun lunta ei ole ja pilvet peittää taivaan, keskipäivälläkin on aikasen hämärää.

Vedet olivat syksyllä alhaalla liki marraskuun puoliväliin saakka. Sitten kuukauden aikana Liesjärven vedenpinta nousi 40 senttimetriä! Se toki on tarkoittanut  pimeitä päiviä näkynyt täyttyvinä ojina ja jokina. Hyvä niin vettä tarvitaan kyllä.

Retkeillä silti on voinut. Päivän lyhyys ja pimeä keli ei aina houkuta, mutta ei toki estäkään ulkoilua. Ja kyllä välillä on ollut hienojakin kelejä.

Lehdesjoessa vettä on joulukuussa riittänyt, kuva 11.12.

Syksy ja joulukuukin on ollut verrattain tyyntä. Joitakin puita olen nähnyt tuulien kaatamana. Raskas lumisade marraskuun lopulla katkoi paljon enimmäkseen ohuita puita.

Melontaretken yllätykset olivat lentävää laatua; kotka ja upea sumu.
Jäätilanne on vaihdellut. Vesi on kylmää ja pienetkin yöpakkaset tyynellä säällä saavat matalat vedet jäähän. Kyynäränjärvi on saanut kannen syksyn aikana vissiin jo kolmesti. Ja yhtä monta kertaa sen menettänyt. Melomaan olisi päässyt vaikka kuinka monta kertaa ja joulukuussa se pitää aina kokea. Päivä oli 12.12 ja oli myös riitelauttoja vedessä, mutta ei se melontaa yhtään haitannut.

Lilluessa tyynessä säässä luonto antoikin jälleen upeita elämyksiä. Lähellä Savilahden nuotiopaikkaa iso lintu lähti lentoon. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kotkan Liesjärven kansallispuiston alueella näin. Heti sen jälkeen ihmettelin, kun ilma alkaa samentumaan ja varttissa nousi upea sumu järven päälle. Upea retki vaikka hieman kylmä tulikin kun halusin olla niin paljon paikallaan. Jälleen kerran tuli todettua, että luontoelämyksiä ei saa lähtemättä ulos luontoon.

Ennallistmispoltto lisää luonnon monimuotoisuutta.
Elokuun 17. päivä poltettuun ennallistamiskohteeseen Peukalolammen lähellä ei ole tullut kunnolla tutustuttua. Aurinkoinen lauantai 19 kalenteriluukun avaamisen jälkeen tämän tilaisuuden soi. Mustaa maata ja puuta, mutta ei ihan karrelle palanutta kovinkaan paljoa, Kauhean kaunista toisaalta. Moni mänty alueelta näyttää kestävän tuon kulon. Niin laji on vuosituhansien saatossa osannut kuorensa kehittää. Alue on kiva kohde käydä katsomassa ja näyttää asiakasryhmillekin. Lumikenkäretkellä täytyy ehdottomasti käydä katsomassa, lumen ja noen kotrasti on varmasti hieno.

"No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle..." sopii tähän jouluun. Ja pian päivä pitenee ja saamme oikeasti laittaa pesän pikkulinnuille. Hyvää vuoden pimeintä hetkeä ja Joulua.





keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kolme viikkoa eräpiikana

Opiskelen Eerikkilän Urheiluopistossa erä- ja luonto-oppaaksi.  Kouluvuosi on lähestymässä loppua, enää muutama kuukausi jäljellä ja haikeus tämän vaiheikkaan vuoden päättymisestä hiipii jo mieleen. Koulutukseen kuuluu kaksi työharjoittelua. Neljän viikon talviharjoittelun suoritin Lapin Luontoelämyksessä Levillä. Kevätharjoitteluun hakeuduin Jouni Palénin Erärenki-yritykseen. Miksi? Halusin nähdä miten pieni, melko nuori yritys toimii ja voiko Etelä-Suomessa elättää itsensä viemällä ihmisiä luontoon ja tarjoamalla elämyksiä ja kokemuksia eräilyn parissa. Jouni on Eerikkilän eräopaskoulun kasvatti ja miehen iässä uuteen uraan uskaltautunut. Tämä oli myös kiinnostava syy hakeutua Erärengin palvelukseen - olisiko minustakin vielä samaan? Jatkanko koulun jälkeen entisessä, vai olisiko viimein  aika hypätä uuteen ja tehdä sitä mikä on lähellä sydäntä.


Jouni otti heti oppilaan mukaan kaikkeen työhön tasavertaisena työkaverina. Tutustuin yritykseen, kalustoon, turvallisuuteen ja ympäristöön. Kiertelin Liesjärven kansallispuistossa ja perehdyin tulevien retkien reitteihin. Niin kauniita paikkoja ja niin lähellä. Suunnittelimme, aikataulutimme, kuljetimme varusteita, siivosimme paikkoja ja ostimme tarvikkeita. Monenlaista tehtävää asiakaspalvelun taustalla on.

Entä sitten ne elämykset! Kyllä niitä pystyy tarjoamaan täällä Etelä-Suomessakin. Lyhyen työharjoittelujaksoni aikana ehdimme vetämään kaksi luokkaretkeä, isommille ja pienemmille koululaisille. Oli mahtavaa nähdä lasten riemu ja innostus. Pienemmät patikoivat Liesjärven kansallispuistossa Kyynäränharjun yli Savilahden leiripaikalle jossa rakentelimme laavuja, opettelimme nuotion tekoa ja söimme eväitä  tulen äärellä. Katselimme myös lintuja, kasveja ja luonnon ihmeitä. Kuulin jonkun oppilaista hihkaisevan toiselle: "Mahtavaa, kyllä tämä teatterireissun voittaa"- ja sekin on varmasti ollut mukavaa vaihtelua koululaisen elämään. Lopuksi kävimme vielä tutustumassa kotieläimiin läheisellä Kyynärän maatilalla ja kisailemassa puhallusputkiammunnassa. Sää oli keväisen epävakaa, mutta se ei haitannut. Päivän päätteeksi saattelimme iloiset ja väsyneet lapset bussiin.

Isompien lasten kanssa tutustuimme Korteniemen perinnetilaan ja pääsimme kurkistamaan elämään sadan vuoden takaisessa Suomessa. Elettiin omavaraistaloudessa, ilman sähköä ja mukavuuksia. Kaikki tehtiin itse. Eipä tilalle tullut edes tietä. Lapset kulkivat kouluun järven poikki veneellä ja talvella hiihtäen. Tilan eläimet ja rakennukset kiinnostivat lapsia. Kiertelimme tilalla tutkien riihen, navetan, savusaunan ja pirtin.

Lounaalla söimme hampurilaisia - lasten toiveesta, ei Mäkkärissä vaan rannassa tulilla. Lapsetkin osallistuivat ruoan valmistukseen. Päivään kuului myös melko pitkä patikointi kansallispuistossa ja melonta inkkarikanooteilla Liesjärvellä. Se oli riemuisa kokemus, vaikka vähän kurittomia joidenkin kanootit olivat. Sinnikkäästi lapset meloivat ja jo tunnin aikana vesillä liikkumisen salaisuudet alkoivat aueta. Mikä pitkä "liiksatunti" ihan varkain ja ilman pienintäkään nurinaa. Ja taas sivusta kuulin oppilaan kommentin: "Luulin et täällä katsellaan vaan lintuja, mut täähän on ollut tosi hauskaa." Hienoa kuinka nuoret nauttivat luonnon kauneudesta ja kuinka kiinnostuneita he olivat myös historiasta. Tällä retkellä sääkin näytti parastaan. Auringonpaiste kruunasi reissun.

Retkipäivien jälkeen renki ja piika jäivät pesemään ja siirtämään kanootteja, purkamaan leirejä, hakemaan varusteita, eli 'jumppaamaan" vielä eräiksikin tunneiksi, mutta hommasta jäi hyvä mieli. Me ollaan tehty jotain tärkeää. Olimme antaneet lapsille elämyksiä ja samalla ohjanneet heitä arvostamaan ja kunnioittamaa luontoa. Toivottavasti se kantaa hedelmää myöhempäänkin elämään.

Eräpiian työharjoitteluun kuului toki muutakin kuin luokkaretkiä. Teimme virkistys-/tutkimusmatkan Turpoonjoelle Jounin ja muutaman hänen eräopaskaverinsa kanssa. Meloimme joen päästä päähän mahtavassa säässä ja samalla reissulla tutkimme myös minne haarautuva joki vie. Olisiko siellä mahdollisia tulevien retkien reittejä. Mukava, rento päivä, vaikka silläkin oli tarkoitus. Asiakkaita ei voi viedä maastoon, jollei itse tiedä minne mennään. Olisihan joella talven jäljiltä voinut olla yllätyksiä, jotka suljettiin pois retkemme avulla.

Kävimme Eerikkilän Urheiluopistossa vetämään leirikoululaisten melontaretken, kun talon oma väki ei kaikkiin aktiviteetteihin ehtinyt. Eerikkilä oli meille molemmille tuttu, joten työhön oli helppo tarttua. Jouni etuoppaana ja eräpiika loppujoukosta huolehtien. Nuorista ysiluokkalaisista useimmat meloivat innokkaasti. Muutamia heikosti nukuttu yö painoi, siispä peräopas vahti väsyneimmät turvallisesti rantaan muiden seikkaillessa kauempana Ruostejärvellä.

Elämyksiä oli tarjolla myös aikuisille. Harjoitteluni aikana järjestimme kahdelle työporukalle luontoliikuntaa. Humppilassa Urpolan kartanolla ohjasimme Jounin suunnitteleman Villein viikinki - kisan asiakkaille. Joukkueet kilpailivat innokkaasti erilaisissa kaksinkamppailuissa. Jousiammunta, tapparakirveenheitto ym. lajit veivät varmasti ajatukset pois perustyöstä. Eräpiika jännitti hieman ennen kisaa, mutta mukavasti ohjaus ja tuomarointi sujui.  Saimme valittua porukan villeimmän viikingin. Kisailun jälkeen asiakkaiden päivä jatkui kokoustaen ja  viikinkisaunassa kylpien. Piian ja rengin tehtävänä oli varusteiden kokoaminen, huoltaminen ja kuljettaminen.

Toinen työporukka tuli kanssamme melomaan intiaanikanooteilla Turpoonjoelle. Ensin väki pääsi opetusmelonnalle järvelle Jounin kanssa. Samaan aikaan kuljetin asiakkaiden varusteet melonnan päätepisteeseen ja laitoin kahvitarjoilut valmiiksi.

Joimme kahvit ja jutellen vielä jokimelonnasta. Sen jälkeen pääsimme matkaan keväiselle joelle. Jouni huolehti väestä meloen ensimmäisenä ja minä viimeisenä varmistaen ettei kenelläkään takana ole ongelmia. Matkalla melojat ihmettelivät kuinka eivät ole tienneet miten upea paikka on aivan heidän kotikonnuillaan. Koskikohdissa riemu oli suuri, "veden vuoristorata" kuljetti kanootteja. Välillä joku kanooteista tömähti joen penkkaan, mutta tuuppaus takaisin ja matka jatkui. Joku putosi penkiltäkin, mutta siitä seurasi vain iloista kikatusta. Matkan kommentteja: " Ihanaa heittäytyä ja huomata että selviää, eikä haittaa vaikka vähän mokaakin." ja "Nyt pelottaa, että tämä loppuu ihan kohta". Ja loppuihan se, mutta kuka estää tulemasta uudelleen. Ja kuulosti siltä, että joku varmasti tuleekin.

Saattelimme iloisesti porisevan joukon jatkamaan iltaa Härkätien Elämysportaan  Sarin ja Jorman hoiviin. Piika ja renki kiiruhtivat kanoottien pesuun ja kuljetukseen. Rankkoja ja pitkiä työpäiviä, mutta Jounin sanoin; "Olihan meillä tosi kivaa", ja niin olikin. Miten hyvän mielen saakaan, kun ihmiset nauttivat ja ovat tyytyväisiä. Tuntuu, että tällä  työllä on tarkoitus.



Osallistuimme Jounin kanssa myös Korteniemen perinnetilalla pidettyyn leivontapäivään. Piikakin pääsi kokeilemaan ruisleivän leipomista. Paikalla oli paljon väkeä ja ihmettelin kun Jouni tunsi yhden jos toisenkin vieraista. Korteniemen metsänvartijan jälkeläinen oli siis selvästi kotimaisemissaan. Päivä päättyi piian osalta Korteniemen savusaunan lauteille lempeisiin löylyihin. Erärenki jatkoi päivää esitellen toimittaja- valokuvaaja Tea Karviselle Liesjärven kansallispuistoa.


Euroopan kansallispuistopäivää vietettiin 24.5. Olimme Jounin kanssa Torronsuon kansallispuiston tapahtumassa mukana. Veimme halukkaita kävelemään suon poikki Härksaaren louhokselle kolmen tunnin retkelle. Väkeä paikalla tapahtumassa oli runsain määrin ja louhoskävelylle osallistui reipas parikymmentä ihmistä. Suo oli minulle tuttu ennestään, mutta edellinen ilta meni kasveja, lintuja, suon syntyä ja louhoksen historiaa kertaillen, sillä pitäähän oppaan tietää. Ihmiset retkellä olivat taas innokkaita ja kiinnostuneita. Katselimme kasveja ja ihastelimme suon kauneutta, muutamia lintujakin matkalla bongattiin. Louhoksen historia kiinnosti myös väkeä. Tyytyväiset asiakkaat kiitoksineen olivat taas ihana palaute retken jälkeen.

Työntäyteiset, vaihtelevat ja mielenkiintoiset päivät Erärengin palveluksessa alkavat olla takana. Mitä harjoittelu eräpiikana antoi opiskelijalle? Mieleenpainuvia hetkiä luonnossa, ymmärrystä siihen millaista yrittäjän elämä on, paljon lisää tietoa ja taitoa eräoppaan työhön ja varmuutta siitä, että olen oikealla polulla.
Eräpiika Tarja Salmi kiittää ja kuittaa allaolevan runon sanoin:

Etsi kauneutta
niin löydät sen,
Ei se kaukana ole-
Ei kaukana milloinkaan
         -Sara Teasdale-


lauantai 7. helmikuuta 2015

Luontoa kaikille

Vesirännistä on pisara pisaralta
kasvanut puikko, joka jakautuu
kuusenoksalla painamatta sitä
alaspäin. 
Laskiainen ja Ystävänpäivä ovat hyviä syitä luontoiluun yhdessä tai yksinäänkin. Tarviiko edes ulos luontoon meneminen jotain syytä?
Eipä niin.

Jos ei mene luontoon, ei oikein saa omakohtaisia luontoelämyksiä. Telkkari luontodokumentteineen tuo toki metsän, järven, meren, aavikon, sademetsän.... kotiin ja mukava niin. Avara luonto Ylellä esimerkiksi on monipuolinen. Kaikki eivät voi mennä ulos ja kaikki eivät pääse polkua pitkin eteenpäin puhumattakaan umpihangesta tai umpimetsästä. Välitetään kykyjemme mukaan luontoa heillekin. Tuoksuja, makuja, kuvia, tunteita.

Harmaat päivät, harmaat maisemat myös suolla.
Aurinko paistoi tammikuussa -15 tosi vähän, lumi tuli ja suli
vuoronperään. Kuva Liesjärven kansallispuistosta 4.2.
Nyt 2015 vuoden puolella lämpötilaltaan vaihtelevat säät ovat tuoneet lunta ja jäätä Etelä-Suomeenkin. Patikointi, hiihto ja lumikenkäily on vienyt Erärenkiä tiestä sivuun. Useimmiten, aika liki aina, on kamera mukana. Nyt kevään kynnyksellä, talvehtivien lintujen jo auringossa laulellessa muutamia kuvia oheen lähiviikoilta.







Jos on mahdollisuus ikkunasta katsella pihalle ja vaikka laittaa siihen ruokintapaikka, saa katseltavaa varmasti.
Talvi on myös metsätöiden aikaa. Metsän - varsinkaan oman lähimetsän - kaato ei mieltäni ylennä.
Mitäpä, jos hetken päästä tiedämme puiden tuntevan kipua ja surua. Muuttuisiko metsänkäyttömme?



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Melontakokemuksia 2014

2014 melontakausi alkaa olla lopuillaan vaikka nyt marraskuussa vedet ovat avoimia ja on melomassa tullut käytyäkin. Kirjoitin outdoorsfinlandin sivuille asiakkaiden tämän vuoden melontakohteista yhteenvetoa. Blogikirjoitus löytyy osoitteesta http://www.outdoorsfinland.fi/melontakausi-tammelan-ylangolla/

Kaikille avoina kuutamomelonta lähtö 8.9. -14 Ilta ja yö olivat selkeitä. Hieno auringonlasku ja loistava kuu.